Yrityksestä

in English

Karto Oy toimitilat JyväskylässäKarto Oy on vuonna 1971 perustettu, Jyväskylässä sijaitseva yritys, jonka tuotteet ovat kotimaisia, suomalaisille kuluttajille suunniteltuja ja valtaosaltaan Suomessa tuotettuja. Voimme käyttää Suomalaisen Työn Liiton avainlipputunnusta korteissa, adresseissa, kalentereissa ja lahjapapereissa. Myös omistuspohjamme on 100 % suomalainen.

Avainlippu_tuote

Avainlippu-alkuperämerkki kertoo, että tuote tai palvelu on suomalainen. Suomalaisen tuotteen tai palvelun ostajana teet hyvän valinnan, josta on hyötyä sinulle ja koko Suomelle.

Olemme sitoutuneet jatkuvaan laadun parantamiseen ja kestävään kehitykseen toiminnassamme. Osoituksena tästä meille on myönnetty sekä laatusertifikaatti ISO 9001 että ympäristösertifikaatti ISO 14001.

Tuotteemme ovat olleet osa suomalaisten iloa ja surua, arkea ja juhlaa jo yli 40 vuoden ajan. Posti- ja onnittelukortit, lahjapaketointi- sekä sisustus- ja kattaustuotteet kuuluvat osana elämän suuriin ja pieniin hetkiin.

Karto – konserniin kuuluvat tytäryhtiöt Karto – Eesti Oy, Suomen Pokkaritukku Oy ja Hobby Office Oy. Osakkuusyhtiö Puse Plus toimii Latviassa ja Liettuassa. Karto Oy:n osakekannan omistaa kokonaan Minela Säätiö, jonka tarkoituksena on edistää ja tukea niitä toimenpiteitä, joilla pyritään kehittämään nuorisoa taloudellisesti, sivistyksellisesti ja sosiaalisesti maaseudulla ja asutuskeskuksissa. Minela Säätiö omistaa kokonaan myös Putinki Oy:n osakekannan, joka on näin Karton sisaryhtiö.

Yhtiöiden yhteenlaskettu liikevaihto on noin 19 miljoonaa euroa ja ne työllistävät noin 135 henkilöä.


About us

Our products have been a part of the Finnish life, conveying the feelings of happiness and grief, for over 40 years. Postcards, greeting cards, gift wrapping products as well as home decorations and co-ordinated accessories are all part of the important moments – big or small – in our life. The Association for Finnish Work has granted Karto Oy the right to use the Key Flag symbol for cards, calendars, and gift paper produced in Finland.

In order to meet with our customers’ expectations and needs, we also offer a wide range of other products such as gift wrapping and gift bags, as well as co-ordinated accessories and stickers. Designing means orientation towards innovative ideas and international trends, without forgetting tradition.  Our core competence is in the design, since we know our market. The long experience in the greeting card business has helped us to succeed with the new associated product ranges as well.

In our operation we’re committed to investing in continuous improvement and sustainable development. The company has been granted both ISO 9001 and ISO 14001 quality & environmental certificates.

The Karto group, fully owned by the Minela Foundation, consists of Karto Oy, Suomen Pokkaritukku Oy , Hobby Office Oy and Karto-Eesti Oy, operating in Estonia.  The group also has a partnership with Puse Plus in Latvia and in Lithuania. The Minela Foundation is a non-profit organization working on supporting and encouraging young people in the fields of economical, social and cultural life. Putinki Oy, also 100 per cent owned by the Foundation, is the sister company of Karto Oy.

Karto Group currently employs some 135 people and the total turnover for the group is 19 million EUR.